Uutinen: Sivusto avattu!

Sivusto Avattu!

12.5.2019 | Kirjoittanut: Masaturpaattori

Tervehdys hyvät lukijat!

Kuten kuvasta näkyy, Masaturpaattori on nyt oma sivustonsa! Hiotusta ulkoasustaan huolimatta, sivustolla saattaa esiintyä jos jonkilaista terävää reunaa. Tähän kuuluu esim. erikoiset asettelut, kirjoitusvirheet ja kehnon näköinen mobiiliversio. Jos havaitset jotain outoa käyttäytymistä sivuston toiminnassa, puuttuvia tai rikkinäisä asioita, muutosehdotuksia tai vastaavaa, ole hyvä ja ilmoita siitä vaikkapa jättämällä kommentti tämän uutisen alle (voi jättää anonyymisti). Pyrin korjaamaan ongelmat mahdollisimman nopeasti.

Mitä tämä muutos merkitsee sitten kaiken kaikkiaan? Suurimpana muutoksena on vapaus, joka oli rajoitettua Googlen Blogspotissa. Masaturpaattori.com sijaitsee Suomen palvelimilla, joten rajoituksena on vain Suomen ja EU:n säätämän lait.

Blogspotissa ollessa oli myös toinen raja, joka koski rahan tienaamista aikuisviihteen avulla. En esimerkiksi saanut pistää arvosteluiden yhteyteen linkkiä, jonka kautta ostetuista tuotteista olisin saanut pienen prosenttiosuuden myydystä tuotteesta. Oman sivuston ylläpitäminen mahdollistaa myös mainonnan. Älkää huoliko! Olen erittäin tarkka minkälaisia mainoksia sivustolleni tulee. Haluan kuitenkin pitää sivuston ulkoasun mahdollisimman siistinä.

Eli rahanko takia minä tämän nyt tein? En todellakaan. Syynä on tuo aiemmin mainittu vapaus ja muut tekniset ongelmat Blogspotin kanssa. Tällä ”työllä” ei kovin montaa kymppiä tienaa kuukaudessa. Hyvä jos saa sivuston ylläpitokulut kustannettua. Olisihan sen kuitenkin mahtavaa, että rupeaisin tienaamaan sen verran, jotta voisin tehdä enemmän omakustanteisia arvosteluja. Tämä myös mahdollistaisi lukijoiden osallistumisen arvosteluiden tekemiseen! Eikö olisikin mukava päättää, mikä tuote arvostellaan seuraavaksi?

Toivottavasti tämä sivusto tulee pysymään pystyssä pitkään! Minulla on paljon ideoita sen tulevaisuuden varalle. Jos jokin askarruttaa, teillä on joitakin muutosehdotuksia sivustolle tai haluatte muuten vain sanoa jotain, niin jättäkää kommenttia alle. Tällä hetkellä rekisteröinti ei ole mahdollista, mutta ehkäpä tulevaisuudessa! Jospa tänne joskus oma foorumikin saadaan.

Hyviä hetkiä!

Masaturpaattori

Ylläpitäjä

1
Kommentoi

avatar
300
kovaa9
Vierailija
kovaa9

Asia sivusto. Hyödyllistä tietoa. Keep going on.