Tietoa sivustosta

Mikä tämä paikka on?

Tämä sivusto pitää sisällään rehellisiä arvosteluja miesten seksileluista ja -tarvikkeista. Mukaan saattaa mahtua silloin tällöin erilaisia kirjoituksia seksuaalisuuteen, itsetyydytykseen, seksivälineisiin, seksikauppoihin yms. liittyen. 

Kukas helvetti se sinä oikein olet?

Aliakseni on Masaturpaattori. Olen melko nuori hetero-mies, jolla osaa olla välillä aivan liian paljon aikaa käsissään. Ja kun ihmisellä on liikaa aikaa käsissään, on hänellä myös paljon muna käsissään. Aloitin kirjoittelemaan arvosteluja miesten seksileluista heinäkuussa 2016 käyttäen Blogspot-palvelua ja päätin siirtää toimintani omalle sivustolleen toukokuussa 2019.

Miksi teet tätä?

Sain idean ensimmäisestä seksilelustani. Olin hyvin pettynyt sen hinta-laatusuhteeseen, ja vielä pettyneempi olemattomiin arvosteluihin. Päätin siis uhrautua yhteisen hyvän puolesta ja tulla sinne, minne kukaan muu ihminen ei ole ennen tullut. Kaikista tärkeintä arvosteluissa on niiden rehellisyys. Olipa kyseessä sitten omilla rahoilla ostettu tai sponsoroitu tuote, se saa samanlaisen kohtelun. Kuluttajilla on oikeus tietää, jos tuotteessa on jokin vialla.

Minkälaisia tuotteita arvostelet?

Kaikkea mikä ei mene kakkoseen (olen pahoillani, jos tuotan joillekin pettymyksen). Osansa saavat niin halvat pikkumasturbaattorit, kuin myös kalliit kahden käden seksilelut – liukuvoiteita unohtamatta! Sekaan mahtuu myös muita tuotteita, jotka eivät täytä edellä mainittuja kategorioita. Eniten olen kiinnostunut kaikista vähemmän tunnetummista tuotteista, mutta en kieltäydy markkinoiden huippubrändeistäkään. Kaikki menee!

Kuinka saan sinuun yhteyttä?

Jätä joko kommentti alle tai käytä Twitteriä, mutta jos kyse on jostain suuremmasta asiasta (esim. sponsoridiilistä), pyydän olemaan minuun yhteydessä sähköpostitse (osoite alla).

Twitter-painike

1
Kommentoi

avatar
300
kovaa9
Vierailija
kovaa9

Moi. Samalla tavalla noihin on vuosien mittaan tullut tutustuttua. Kaikki ne menee rikki tai on vikaa.
Vielä kun semmoista lypsykonetta pääsisi kokeilemaan. Ovat vaan niin kalliita. Maalla katselin jo oikeaa lypsykonetta sillä silmällä. On vaan ne utareisiin tulevat kumit niin pienet…..